MINÄ
Olen Tiina Virtanen, hyvinvointi- ja hevosalan yrittäjä Kauniaisista.

Olen valmistunut shiatsuterapeutiksi Suomen Shiatsukoulusta keväällä 2014 ja hevoshiatsuhoitajaksi 2016. Tämän jälkeen jatkoin opintoja Qi & Body Shiatsun parissa ja suoritin Clinical Shiatsu Therapist - tutkinnon 2019.
Kuulun Suomen shiatsuyhdistyksen, Shiatsu Finland ry:n terapeuttirekisteriin.
Olen aina ollut kovin tiedonjanoinen - mitä enemmän oppii, sitä vähemmän huomaa tietävänsä - ja pyrinkin jatkuvasti täydentämään osaamistani. Osallistun säännöllisesti shiatsun täydennyskoulutuksiin ja olen opiskellut mm. hevos- ja koirashiatsua, ampukua sekä lihaskalvokäsittelyä ja sen yhdistämistä shiatsuun, fasciashiatsua.
Anatomiaa ja fysiologiaa olen opiskellut avoimessa yliopistossa ja suorittanut myös liikuntalääketieteen perusopinnot.
Ennen yrittäjäksi ryhtymistä elin vuosikaudet yrittäen sopeutua muiden ihmisten arvoihin ja maailmankatsomukseen ja olin useampaankin otteeseen hukata itseni ja sen, kuka minä oikeasti olen. Eräänä kauniina päivänä ymmärsin, että muutoksen aika on juuri nyt, eikä hyppy tuntemattomaan enää tuntunutkaan pelottavalta - vaan ainoastaan itsestään selvyydeltä.
Tänä päivänä saan tehdä työtä, joka tuottaa iloa ja elämyksiä sekä muille ihmisille (ja eläimille) että myös minulle itselleni.
Shiatsun lisäksi pidän ratsastustunteja ja -kursseja ja opetan kehonhallintaa ratsastajille. Niistä voit lukea enemmän sivuiltani www.equibalance.fi.